Olen Tiina Kansikas ja Suomen Taksikoulutus Oy:n perustajaosakas. Taksialan koulutustehtävissä minulla on mahdollisuus tarjota Teille mielenkiintoista, innostavaa ja laadukasta koulutusta. Aiempi työurani antaa laajan ja monipuolisen kokemuksen ja osaamisen taksialan koulutuksiin.
Aloitin 19 -vuotiaana taksinkuljettajana Tampereella ja tein tätä työtä myös opiskelujeni ohessa. Opiskelin aluksi Tampereen yliopistossa kasvatustieteitä, psykologiaa, matematiikkaa ja taloustieteitä.
Valmistuttuani Kasvatustieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta olin luokanopettajan ja opinto-ohjaajan virkatehtävissä Ylöjärvellä ja Sastamalassa. Vuosituhannen vaihteessa perustin oman toiminimen, Jokis-Tili, ja olen siitä alkaen sivutoimisesti toiminut ja tarjonnut kirjanpitopalveluita eri alojen pienyrityksille.
Laki liikenteen palveluista muutti taksialaa vuonna 2018. Tämän seurauksena Taksi Tampere halusi uudistaa taksinkuljettajien koulutusta. Minua kysyttiin tehtävään ja siitä alkaen toimin koulutusvastaavana Tampereen Aluetaksilla. Koulutusvastaavana olen lisännyt koulutukseen mm. interaktiivisen verkkoympäristön, jotta koulutusmateriaalin omaksuminen oli mahdollista toteuttaa käytännönläheisemmin.
Vuosia on vierähtänyt alan tehtävissä seuraavasti:
- taksinkuljettajien kouluttaja, 4 v
- taksiautoilija, 13 v
- opettaja / opinto-ohjaaja peruskoulussa ja lukiossa, 20 v
- kirjanpitäjä, yksityinen elinkeinonharjoittaja, 20 v